Tietotekniikka ja pelit

Tietotekniikka jos mikä on kehittynyt uskomatonta tahtia. Kun nykyaikaisten tietokoneiden myynti alkoi 1970 luvun puolivälissä, tuskin kukaan osasi odottaa miten äkkiä tietokoneet valtaisivat kotitaloudet. IBM:n lanseeraama Personal Computer, lyhennettynä PC, löytyy jokaisesta taloudesta. Lisäksi on kannettavia tietokoneita ja jokaisen taskusta löytyy älypuhelin. Pelikonsolit ovat yleistyneet ja nykyaikaiset pelikonsolit ovatkin käytännössä tietokoneita.

Tietotekniikka on laajentunut myös kodinkoneisiin kuten televisioihin, jotka nykyisin ovat älykkäitä, internetyhteydellä varustettuja viihdekeskuksia.

Netti on korvannut videovuokraamot ja musiikkikaupat

Tietotekniikan ja tietoliikennetekniikan kehittyessä harppauksittain, ei enää uusia pelejä, elokuvia tai musiikkia ostaessa tarvitse lähteä kauppaan kuten ennen. Kaukana ovat videovuokraamojen ja musiikkikauppojen ajat, nykyisin kaiken saa ostettua internetistä parilla klikkauksella, joko kerta- tai kuukausimaksuilla ja sisällön voi toistaa haluamallaan älylaitteella pelkän tietokoneen sijaan. On olemassa kuukausimaksullisia musiikki ja elokuvapalveluita, joista käyttäjä voi toistaa haluamaansa sisältöä vuorokauden ympäri. Elokuvat ovat teräväpiirtoa ja musiikki korkealaatuista eikä käyttäjän tarvitse odottaa median latautumista. Haluttu elokuva käynnistyy heti kaukosäätimen näppäintä painaessa.

Peliohjelmointi kehittynyt tietotekniikan kehityksen myötä

Tietotekniikan kehittyessä hurjaa tahtia myös peliohjelmointi on kehittynyt samaa vauhtia ja nykyiset pelit alkavat olla grafiikan suhteen lähes fotorealistisia. Nykyaikaiset tietokoneet ja pelikonsolit ovat niin tehokkaita, että ne kykenevät pyörittämään jatkuvasti suurempia ja monimutkaisempia pelimaailmoja, joissa pelaaja voi liikkua sulavasti ilman lataustaukoja. Peligenrejä on useita, joten kaikille löytyy jotain. Urheilupelien faneille on olemassa pelisarjat kuten NHL ja FIFA, roolipeleistä innostuneilla on massiivisia onlineroolipelejä kuten World of Warcraft ja toiminnan ystäville löytyy Grand Theft Auto -pelisarja.

Grand Theft Auto -pelisarja on erinomainen esimerkki tietotekniikan kehittymisestä. Kun katsoo sarjan ensimmäistä osaa, joka julkaistiin vuonna 1997, näkee miten nopeaa kehitys on ollut. Pelisarjan ensimmäinen osa oli ylhäältä kuvattu ja ajoneuvot sekä pelin hahmot olivat graafisesti hyvin yksinkertaisia muutaman pikselin objekteja. Kun taas uusin Grand Theft Auto on graafisesti uskomaton avoimen maailman seikkailu, jossa pelaaja pääsee muun muassa suunnittelemaan ja toteuttamaan elokuvamaisia pankkiryöstöjä, lentämään helikoptereita ja seikkailemaan vapaasti ilman lataustaukoja kymmenien kilometrien kokoisessa kaupungissa.